27.4.2014

Kuulumisia

Meillä on nyt kaksi pientä ihanaa tytärtä, jotenka blogin kirjottelu on jäänyt taka-alalle. Tässä kuitenkin jotain kuulumisia.

Kuura

Kuuran kanssa ollaan tokoiltu. Avoimenluokan liikkeet on nyt hyvällä mallilla. Pitää alkaa tekemään palkattomuustreenejä. Asenne on saatu sekä ohjaajalle ja koiralle kohdalleen ja tämän myötä tekeminen on hauskaa. Tavoitteena myös Rallytokon treenaaminen ja kisat kesäkuussa.

May

Mayn kanssa ollaan tokoiltu ja liidelty. Alokasluokan liikkeet vaatii vielä hiomista. Mayn keskittymiskyky on öh.. hiukka haastavaa. Meillä on tokossa myös välillä haukkumisongelmaa. Agilityssa ollaan menty hyvin eteenpäin. Keppejen ja kontaktien hiominen on nyt kesän / syksyn tavoite. Ens vuonna voisi sitten miettiä kisoihin menoa, jos kaikki menee hyvin.

Näiden lisäksi ollaan lenkkeilty ja rapsuteltu sekä eletty kiireistä arkea.

26.8.2013

Bortsujen erkkari

18.5 auton nokka kohti Jämsää. Kuura oli ilmoitettu Grand Turismo- luokkaa, johon saivat osallistua kaikki virheelliset koirat. Tulokseksi EH4. Täytyy myöntää, että olin todella pettynyt tulokseen. Syy tähän on se, että odotin koiran pärjäävän. Kuuran emä ja sisarukset on kahminut sertejä yms. Suomessa ja ulkomailla, joten odotukset oli korkealla. No aina ei voi voittaa! :)

Arvostelu:

Tuomarina Gwen Fleming, Australia

4 years old male. Good head properties. Would like better angulation front and rear. Nice body. Needs to tight upp behind.


Paimennus

Toukokuussa suunnattiin auton nokka kohti Kuttukuuta ja vietettiin mukava viikonloppu paimennuksen parissa.

Kuuran kanssa käytiin metsässä ison lauman kanssa ja tehtiin töitä aitauksessa pienemmällä laumalla. Mayn kanssa tehtiin aitauksessa töitä pienemmän lauman kanssa. Kaikenkaikkiaan opettavainen reissu. JHD-legit jäi Mayn kanssa suorittamatta, koska koira ei niihin ollut vielä valmis. Mikäpä kiire niiden kanssa on. Pääasia että koira saa kehittyä omaa vauhtiaan! :)




Rallytokoepikset

Vapun rallytokoepikset oli hauska kokemus. Kuura toimi loistavasti, vaikkei olla rallytokoa oikeastaan koskaan pahemmin reenattu. Tokopuolella tehty pohjatyö on niin hyvin tehty, että pystyttiin menemään kylmiltään kokeeseen.

Tässä video suorituksesta. Pikku mokia sattu matkan varrella, mutta mitäpä tuosta. Pääasia, että oli hauskaa! ;) Tulos oli 82/100 p. ja 3.sija, joten todella hyvin!


Valitettavasti kesäkuussa ei päästy osallistumaan virallisiin kisoihin, koska minä olin huonossa kunnossa. Ehkäpä ensi keväänä / kesänä sitten suuntana viralliset mittelöt! :)

23.3.2013

Toko päivitystä

Musta on tullu ihan TOKO-hullu. Hyvän ystävän sanoin "TOKO ON POP"! :D

Kuuran reenit:

Tehtiin eilen treeneissä AVO-liikkeet peräjälkeen. Seuraaminen oli ihan ok. Hiukan parannettavaa käännöksissä, kontaktissa.. Mutta mun mielestä tää oli tositosi hyvää, koska melkein koko ajan pysyi kontakti eikä ollu laamailua!! Liikkeestä maahanmeno, nouto, hyppy ihan ok. Kaikissa liikkeissä missä K tulee eteen, ennakoi perusasentoon siirtymistä. Tätä siis reenattava. Kaukoissa ei meinannu nousta ensimmäiseen istumiseen ja muutkin istumiset hiukka hakusessa...

MUTTA sitten. Liikkeestä seisomisen ISTUI ja luoksetulossa ei pysähtynyt. Siis mitä ihmettä meidän huipulle seisomiselle on tapahtunut?! :O Melkeen itku meinas päästä.

Oli ihan kiva pitkästä aikaa kokeilla tuollasta koemaista reeniä. Olin tyytyväinen ku koira keskitty muhun, motivaatio säilyi. Teki liikkeet melko hyvin.. Pieniä virheitä toki oli, mutta nyt tiiän mitä pitää treenata. Mua jopa houkuttais ilmoittaa K kisoihin, mutta taidan kuitenkin jättää väliin...

VOI-EVL liikkeissä alkaa olla hyviä palasia. Metalli tehtiin jo kokonaisena liikkeenä eikä muuta ongelmaa ku pieni vinous palautuksessa. Tunnarissa on vielä tekemistä, mutta sekin varmasti paranis ku reenais enemmän kotona. Ohjatussa tuli viimeksi hieno ongelma. MERKKI!! Meillä on alkanut nyt mennä piloille kaikki ne jutut, jotka on ollut meidän vahvuus. Kuura nimittäin yritti lusmuilla merkin suorittamisen suhteen ja karata keskikapulalle. Itse nouto menee hyvin ja suunnatki on hallinnassa.

Mayn reenit:

Seuraaminen saatu hyvälle mallille! Mun pitää olla vaan tiukkana, että May tekee kunnolla. Alkaa tosi helposti pelleileen.

Luoksetulossa Maylla on ihan liikaa vauhtia. Siis voitteko kuvitella, että joku sanois näin?! :D Liikaa vauhtia. Hahahaha. Yks reeni kerta May kivasti kamppas mut luoksetulossa.. Ihana mustelma polvessa muistona. <3

Seisominen ja maahanmeno meinaa mennä sekasin, mutta yritän ratkoa tätä ongelmaa reenaamalla niitä eri kerroilla ja nyt huomasin, että mun pitää miettiä miten mä niitä reenaan. Oon vähän liian samankaltaisia reenejä tehny niille. Ei ihme jos menee pienen blondin päässä vähän sekasin. ;)

Hyppyä tehdään kosketusalustalla. Erikseen pitää nyt reenata kosketusalustalla malttia siihen seisomiseen. Hyppyyn yhdistettynä ei vielä onnistu. Sama juttu ruudun kanssa. Tosin ruudulla ei oo mtn kiirettä edes.

Luoksepäästävyyteen on tullu malttia. Ei hyöki pusimaan ja halimaan ja aaah ku ihmiset on niin ihania.. Vaan malttaa istua nätisti ja antaa koskea. Paikallaolokin on parantunut huomattavasti etupalkan ansiosta.

7.3.2013

Treeniä treeniä

Kivasti on molemmat koirat kehittyneet ohjatuiden tokojen myötä. Vielä kun löytyisi tarpeeksi aikaa kotona treenaamiseen...

Mayn kanssa ollaan tehty muutaman askeleen seuraamista ja pikkuhiljaa alkaa neidin päähän iskeytymään se oikea paikka. Malttiakin on alkanut löytymään eikä enää sinkoile sinne tänne nami mielessä.

Seisominen ollaan saatu jo ihan ok mallille, mutta vielä sen kanssa on hinkkaamista. Jostain syystä niitä jalkoja ei voi pitää paikallaan! :D Saa nähä saanko mä tätä ikinä opetettua kunnolla.. Kuura ku oppi tämän niin helposti ja Kuuran seisominen on sen parhaimpia liikkeitä...

Mayn kanssa myös otettu etupalkka käyttöön paikallaolossa. May vetää tosi helposti lonkalle. Ilmeisesti tulee niin tylsää, ettei jaksa maata oikein.

Käytiin Mayn kanssa eilen noutokurssilla ja saatiinkin hyviä vinkkejä. May ottaa kapulan jo kivasti suuhun, muttei kovin kauan malta pitää sitä. Vauhdikkaasti juoksee kapulan noutamaan ja tuo sitä jo jonkin verran mua päin. Nyt sitte tuota kapulan nostoa / pitoa treenataan ja siinä sivussa tuota vauhdikasta noutoa. Noudollahan ei ole mikään kiire, joten treenaan sitä maltilla. Nouto on mielestäni yksi tärkeimmistä liikkeistä enkä halua pilata sitä hosumalla.

Kuuran kanssa alkaa olla ruudun palikat hyvällä mallilla. Pysähtyy käskystä, menee maahan, makaa paikoillaan hyvin, tulee hyvin luokse seuraamaan.. Hinkkaan vielä osia erikseen ja jossain vaiheessa kokeilen koko liikkeen tehdä.

Ohjattu nouto oli yllättävän hyvällä mallilla! Kuura meni hyvin merkille, haki oikean kapulan ja toi sen (melkein) oikeaan asentoon. Kuuralle pitää sekä luoksetulossa että noudossa treenata sitä loppuasentoa. Tauon aikana se on selkeästi hiukan unohtunut.

Viimeksi kun tehtiin seuraamista K ei tehnyt sitä hyvin. Ilmeisesti remmi oli ikävästi edessä. Mä en vaan uskalla päästää herraa irti siellä hallilla. Ärsyttää suunnattomasti kun en luota koiraan, mutta kun en luota niin en luota. :/ Kotona tehtiin tänään irti seuraamista pihalla ja seuras tosi kivasti.

Liikkeestä maahanmeno ja istuminen meni Kuuralla tänään totaallisesti sekaisin. Ennen ei ole näitä sekoittanut? Kahdesti tein pelkkää maahanmenoa ja molemmat istu. En sitten tiedä oliko syynä kylmä maa.. Ei varmaan oikein tehnyt mieli mennä sinne maahan.

Tänään oli Kuuralla ihana motivaatio eikä haistellut yhtään. Se hallin matto on ilmeisesti ihan liian täynnä kaikkia ihania hajuja.. Onneksi toukokuussa päästään ulos treenaamaan.

9.2.2013

Viuhti lähti uusiin seikkailuihin

Teimme joulukuussa suuren päätöksen ja luovuimme Viuhtista. Viuhti lähti kasvattajan luokse tuolloin.

Vauvan syntymä mullisti elämämme niin paljon, että valitettavasti aikamme ei riittänyt panostamaan koiraan niin paljon kuin olisi pitänyt. Viuhti oli ihana koira. Se opetti meille asioita ja myös me opetettiin hänelle jotain.

Ikävä on suuri, mutta tiedän päätöksen olleen oikea. Toivon Viuhtin pääsevään hyvään, harrastavaan kotiin.

Kaikkea hyvää Viuhti pikkuinen. <3